|
|
George RODENBACH (1855-1898)
Akvaario on niin sinertävä, niin kuumainen
Akvaario on niin sinertävä, niin kuumainen;
Mihin puutarhaan avautuu äärettömyyden ikkuna?
Ikuisuuden peili, jonka rusketus on taivas.
Kuinka syvälle tämä visionäärinen vesi menee,
Ja kuinka pitkälle hän pidentää
Sen taivaansininen hopeavärien tuulettuva?
Se on kuin kasvihuoneen kukkiva tunnelma...
Ajoittain, hiljaisuudessa, vesi kirjailee
Kulku hidas kala välähti
Joka tulee, vino, lähtee, sulaa, tulee nestemäiseksi;
Nopeasti pyyhitty puuhiili tyhjältä näytöltä,
Luonnos kuolleena syntyneestä piirroksesta kankaalle.
Sillä kala haalistuu, menee sumuun,
Vaalenee, muuttuu melkein kuolemanjälkeiseksi,
Raahaa kuin laihtuneet airot
Sen evät, jotka ovat jo värittömiä.
Lähdöt ilman herätystä, tuskin katsottu,
Kuin tähdet aamunkoitteessa.
Miten katkera viehätys onkaan loppumassa olevilla asioilla!
Ja eikö olekin, tämä hidas kala, ajatus
Josta sielumme oli hetken vivahteellinen
Ja kuka vuotaa ja kuka on jo vain muisto?
|
